Annan ja whippetien blogi

Otsikon mukainen inhottavuus on vaivannut Pulua viime keväästä asti. Kisat jäivät väliin, ja varvasta paranneltiin aina viime torstaihin asti, jolloin päättyi varpaan oikuttelu leikkauspöydälle. Nyt on neiti vauhtihirmu yhtä varvasta kevyempi. Vasemman etujalan ulkovarpaan reunaan oli lohjennut luunsiru, ja nivelsiteet rikkoutuneet.

Leikkaus meni hyvin, ja nyt kolmen päivän jälkeen kun sain tassua kurkistaa, ja siihen siteen tilalle laittaa ilmavan suojatossun, alku ainakin näyttää lupaavalta. Haava on alkanut parantumaan hyvin. Mutta jalka, se on aika surullisen näköinen, vie aikaa ennen kuin siihen totun. Pulu tottunee siihen minua nopeammin, sillä sen verran masentunut se on ollut, kun ei ole voinut vapaana juoksennella kipeytyvän varpaansa vuoksi. Kun riemukas pyrähdys on kerta toisensa jälkeen päättynyt ulvahdukseen ja ontumiseen, on se tyytynyt hengailemaan irti ollessaan jalkojeni juurella, naamallaan surkea ilme, kun Ellu kavereineen pomppii pitkin ja poikin. Armonaikaa annettiin varpaalle, koska odoteltiin mitä luunsirpaleelle tapahtuu, ja nivelsiteiden uskottiin olevan paremmalla tolalla kuin mitä ne olivat. Epätasainen luminen maasto antoi viimeiset rasitukset nivelelle, ja odottelu loppui leikkaukseen.

Seuraavana edessä on kävelemään opettelu, ja varovainen liikkumisen lisääminen. Mutta sitä ennen makoilemme peiton alla käpälät kattoa kohti ainakin sen 14 vrk odottaen tikkien poistoa. Pitäkäähän meille peukkuja.

Tänä viikonloppuna minulla oli haaste, kun mietiskelin, millä suojaisin tassun. Ommellusta tossusta saumat saattaisivat hiertää, nahka ei hengitä.. Ja mitään teippauspakettia siihen ei saa laittaa. Mutta hetkinen, huopatossuhan on maailman mukavin kenkä. Ja kestävä. Paksua huopaa on kova järsiä, se ei kastu helpolla, pysyy irrallaan haavasta. Niinpä tuumasta toimeen, ja puikot heilumaan. Neuloin huopasesta ja hahtuvasta tossun, huovutin (vanutin) sen 60 asteen kirjopesussa, ompelin siihen vetoketjun, vahvan nahkapohjan, sekä nahkavahvikkeiset tarrat tossun ympärille. Tossun sisäpintaan liimasin puhtaan (vaihdettavan) sidetaitoksen. Ja niin on Pululla haava hoidettuna, suojattuna hengittävällä lampaanvillaisella huopatossulla, ja olosuhteisiin nähden tyytyväinen ilme naamalla. Uudella tossulla se kärsii jo hieman astellakin. Nyt vaan annetaan ajan tehdä tehtävänsä, ja hoidetaan pikkuista sinistä ystävää huolella.

Hrrr… kohta sataa lunta! Elämä on täynnä yllätyksiä. Kevään kaikki suunnitelmat Pulun kanssa harrastamisen suhteen kariutuivat juuri ennen ensimäisiä kisoja omituiseen ontumiseen. Ontumisen syyksi paljastui luunsiru, joka vaivaa edelleen pehmeällä alustalla juostessa. Vaikka siru on pienentynyt, alkaa jalka vaivaamaan vähäisenkin vapaana juoksentelun yhteydessä… Ja edessö taitanee olla amputaatio yhden varpaan osalta.

Kesän siis täytti ylipitkä sairasloma odottaen varpaan kuntoutumista… Pelloilla riehumisen sijaan keskityimme kotona puuhasteluun, rakentamiseen, puutarhurointiin ja käsitöihin. Ompelukone on laulanut lujaa, neulepuikot viuhunut, ja kamalan paljon on saatu aikaiseksi kesän ja syksyn aikana.

Käväisin viikonloppuna Tampereellakin kädentaitomessuilla. Lapaseni palkittiin jaetulla 6. sijalla, ja sain viikonlopun rannekkeet kahdelle, joten olihan sitä pakko mennö katsomaan niitä, kun ne kerran oli näytille messuille aseteltu. Osallistuin Suuri Käsityökerho-lehden lapaskilpaan, siitä siis tuo sijoitus tuli. Äitin kanssa mentiin, ja kivaa oli! Mukaan kotiin tuli iso kasa ideoita, pari kassillista lankoja sekä maaliman hienoimmat neulotut pupujussit Helmille ja Tuomille. No, nyt pitää mennä, mukavia joulunalun päiviä kaikille!

Kevät pukkaa päälle, ja västäräkit puuhastelevat pihamaalla. Lokit lentelevät, ja vihonviimeinen keväänmerkki, vienosti kesäilmassa tuoksahteleva naapurin kakkakärry ovat nyt täällä. Olemme nukkuneet talviunta, vähän liiankin kauan, ja vähän liian pienissä pätkissä. Ihana pieni tytär tuli perheeseemme isänpäivänä, ja itsevaltiaan oikeudella laittoi whippetit lomalle, ja mamman hoitamaan itseään.

Runsasluminen talvi, alkuun heikot jäät, ja vasta ihan lopputalvesta juoksukuntoiset jäätiet pitivät huolen siitä, että vain pari viikkoa talvesta saimme kirmailla jäätiköllä vapaana. Pitkänä miinuksena oli myös alituinen ilvespelko - ilvekset majoittuivat kauriiden perässä tänne syksyllä, ja säännöllisen epäsäännölliset havainnot suurpedoista kotimme liepeillä sai koiranulkoiluttajan pimeässä varpailleen. Eihän se ihmiselle vaaraksi ole, mutta pitkähännät, niitä en kissalle ruuaksi anna! Talvi-aikaan moinen peto vaatii pari kiloa ruokaa päivässä, ja nimenomaan tuoretta, sillä hampaat eivät sovellu jäiseen lihaan.. Ja tästä johtuen jälleen tänä talvena viereisen saaren, joka ikkunasta pilkistää, tästä päästä löytyi raadeltu kauris.. Ja näitä löytöjähän on ollut täällä aikaiseminkin. Jopa tuoreen herkullinen pätkä jalkaa, jonka ihana Ellu kantoi rantametsästä toissasyksynä olohuoneeseen IKIONNELLISENA. Tunne ei ollut molemminpuoleinen.

No, onneksi lumi suli vauhdilla, ja samaan aikaan auringon valo lisääntyi niin, että pääsemme valoisaan aikaan pelloille! Tennispallot ovat jälleen kovassa käytössä, samoin kickbike - alias puppatunturi. Viheltelemme reippaalla tahdilla noin kilometrin päähän pellolle pomppimaan tennispallon kanssa, ja sitten köröttelemme jäähytellen pois. Lenkin jälkeen olo on mukava niin koirilla kuin omistajallakin, joka pääsi hieman tuulettumaan vauvanhoidosta.

Touhukasta ja vauhdikasta on meno ollut. Neiti 3v pitää äidin ruodussa sillä välin, kun pikkuneiti 5,5kk nukkuu.. Ja kaiken siitä jäävän ajan olen pyhittänyt neulomiselle, ompelemiselle ja koiruuksille. Neulomalla on syntynyt suuri upea saali, ja toinen on työn alla. Tine Solheimin Leikkiä Langoilla - kirja on aivan mahtava! Kunnon yöunista haaveilen, sillä vieläkin heräilen 1-2 kertaa yössä, ja aamut alkavat auringonnousun tahdissa, päättää pikkuinen Tuomi. Siitä johtuen elelen hieman huppeli - mielentilassa, puheeseen tupsahtelee aina silloin tällöin hassuja sanoja, ja mammadementia vaivaa alituiseen, mutta onneksi tilanne korjaantuu pikapuolin, kun yöunet alkavat kiinteän ruuan myötä pitenemään.

Sen verran olen koirien kanssa puuhaillut, että maastokisat on aikeissa aloittaa Jyväskylän kotipelloilla, ja harkinnassa on PM- maastot heinäkuussa. Ratajuoksu kiinnostaa kovasti, mutta se viimeinen koejuoksu pitäisi vaan käydä kipittämässä. Eli nyt vaan jänskätellään Jyväskylää - tiedossa on varmasti rankka rata, jossa jyvät karsitaan akanoista… ja siellä nähdään, ollaanko jyviä vai akanoita, ja kuinka paljon sitä pitääkään vielä kuntoa seuraaviin kisoihin kohentaa. Harjoitusten perusteella Puppa jaksoi ihan hyvin, mutta saapa nähdä kuinka käy täydellä kisamatkalla.